 |
| Oratunturi elokuussa 2013. |
Oli puolipilvinen lokakuun torstai vuonna 2013 ja mieli poreili. Ajoin ensin autolla Sodankylästä Orajärvelle ja sitten kartta kourassa Seväseljäntietä Oratunturia kohti sinne asti jossa kävelyreitti tunturiin alkaisi.
Ensin ajoin ohi levennykseltä, josta reitti lähti. Ei mitään kylttejä tai opasteita. Tämä sen täytyi olla. Peruskoulun kartanlukutaidolla osuin oikeaan. Lähdin etenemään metsätietä. Löysin polun joka kaarsi viistosti oikeaan metsätieltä kuten kartassa luki. Lähdin nousemaan ja olin oikealla reitillä.
 |
Tunturiin vei merkitty polku.
|
Rinteeseen perille päästyäni odotti kutakuinkin uskomaton näky. Kivinen rakka oli niinkuin toiselta planeetalta. Kivet olivat paikkapaikoin halkeilleet geometrisesti aivan kuin ihmiskätten jäljiltä. Napsin kuvia sieltä täältä ja olin ihmeissäni. Kiipeillessäni kivirakan päälle aurinkokin näyttäytyi ja se virkisti mieltä lisää.
 |
Perillä rinteessä odottivat luonnon muovaamat kivet.
|
 |
Kun pääsin huipulle alkoi aurinko paistaa.
|
Näin ensimmäisellä reissulla myös tunturin parhaat puolet aurinkoisessa säässä. Samantien jatkoin matkaani myös toiselle huipulle, jonne polku kulki laakson kautta. Ja näin myös hienot maisemat jotka avautuivat korkeammalta huipulta.
Olin aika vakuuttunut. Tästä saisi hienon elokuvan. Siitä se ajatus sitten lähti.
 |
Poislähtiessä laskeva aurinko väritti keloa.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti